ZSKA Kuopio – KarTe 1 – 4 (1 – 2)

06/09/2011

Perjantaina pelattiin ZSKA Kuopion tämän kauden viimeinen peli. Vastaan asettui lohkoa johtava KarTe.


KarTe hallitsi melkein koko ajan kentän tapahtumia, mutta KarTe ei kumminkaan saanut rakenneltua montaa vaarallista maalintekopaikkaa. Pelin edetessä jokaisella ZSKA Kuopion pelaajalla oli pieniä hyviä omia väläytyksiä, mutta lopulta joukkueiden tasoero oli liian suuri ja se näkyy lopulta ottelun lopputuloksessa.

Ensimmäisellä puoliajalla ZSKA sai rakenneltua muutamia tilanteita ja yhdestä niistä tilanteista Tomi Räsänen sai viimeisteltyä hänen tämän kauden 7 maalinsa.

ZSKA:n vähäisen pelaajamateriaalin vuoksi kunto rupesi hiipumaan paljon toisella puoliajalla ja sen takia toisella puoliskolla hyökkäyksiin lähdöt eivät enää juurikaan onnistuneet. Tilannetta ei helpottanut se, että moni ZSKA:n pelaaja pelasi puolikuntoisena ja ottelun lopussa pelaajia alkoi tippua loukkaantumisten takia pois. Pelin loppu oli vain lähinnä ZSKA:n puolustamista. KarTe varmisti lopulta voitollaan Itä-Suomen vitosdivarin B-lohkon voiton.


RautU – ZSKA Kuopio 6 – 1 (3 – 0)

27/08/2011

Tänään päivällä pelattiin ZSKA Kuopion tämän kauden viimeinen vieraspeli. Ottelu pelattiin Rautalammella RautU:a vastaan. Harmittavasti ZSKA sai vierasreissuun vain yhden kentällisen pelaajia, joka näkyy vähän ottelun loppunumeroissa. Peli pelattiin pitkästä aikaa tekonurmella, jonka saivat huomata jaloissaan Jere Anttinen ja Tomi Räsänen parin liukutaklauksensa jälkeen…

Ottelu oli melkein koko ajan RautU:n pyöritystä ja maalipaikkojen tuhlailua. Ottelusta puuttui kova tempo, joka oli ZSKA:n mieleen, mutta se ei kumminkaan estänyt tilanteiden syntymistä. ZSKA:n puolustuslinja taisteli hyvin. Etenkin toppareina pelanneet Tero Löfberg ja Jani Oinonen saivat estettyä monta maalintekotilannetta.

Ottelussa nähtiin myös paljon kovia otteita. Toisella puoliajalla ZSKA joutui pelaamaan pitkän tovin vajaalla miehityksellä. Ensimmäiseksi Jani Oinonen sai kokea kovia, kun Oinosen nappikset sanoivat sopimuksensa irti ja toinen nappulakenkä hajosi sen verran tyylikkäästi, ettei Oinonen pystynyt enää jatkamaan peliä. Toisen puoliajan edetessä myös Kustaa Jaroma koki kovia. Jaromaa loukkaantui, eikä harmittavasti pystynyt enää jatkamaan peliä.

ZSKA Kuopiolla oli ottelussa myös muutama hyvä omakin maalintekopaikka. Kustaa Jaroma ja Olli Partanen pääsivät molemmat laukomaan komeasti vastapalloon noin 20 metrin viivalta. RautU:n nuori maalivahti pelasi kumminkin hyvin ja sai pysäytettyä molemmat laukaukset. Tomi Räsäselle syntyi myös puolivahingossa kuudentoista-alueen sisällä laukaisupaikka, joka meni lopulta puolustajan jalan kautta pallon verran maalin ohitse.

Ottelussa nähtiin peräti kolme rangaistuspotkua, joista kaksi tuli RautU:lle ja yksi ZSKA:lle. ZSKA:n ainokaisen viimeisteli Tomi Räsänen hallitusti oikeaan alanurkkaan. RautU vei odotetusti ottelussa pidemmän korren ja voitti ottelun lopulta suurilla numeroilla. Ottelun jälkeen ZSKA:n parhaaksi pelaajaksi palkittiin ansaitusti ZSKA:n maalivahti Mikko Pöyhönen, joka esitti ottelussa monta huipputorjuntaa!


ZSKA – E-KI

12/08/2011

ZSKA – E-KI 0-3 (0-1)

Peliraportti ilmestyy allekirjoittaneen hermoloman jälkeen…


Vuoden tärkein ottelu

09/08/2011

ZSKA Kuopion tämän vuoden tärkein ottelu pelataan perjantaina 12.8. Puijo stadionilla. Vastaan asettuu E-KI. Panokset ovat kovat. Ottelun hävinnyt jää mitä todennäköisimmin lohkon viimeiseksi!

Aikaisempi kohtaaminen E-KI:ä vastaan oli tiukka taistelu. ZSKA hallitsi vähän enemmän ensimmäistä puoliaikaa, kun taas E-KI hallitsi selvästi toisen puoliajan tapahtumia. Lopulta tiukan väännön jälkeen ZSKA voitti ottelun niukasti 2-1 Jimi Tuomaalan ja Tomi Räsäsen maaleilla.

Kumpikaan joukkue ei ole tällä kaudella mässäillyt maalinteolla, mutta molempien joukkueiden oman pään maaliverkot ovat heiluneet ennätystahtiin. Odotettavissa on kumminkin vähämaalinen taistelu, mutta jos toinen joukkueista löytää jostakin unessa olleen maalivainunsa voi tulokseksi kehkeytyä rumatkin lukemat.

ZSKA lähtee hakemaan perjantaina kauden toista voittoaan ja seurahistoriansa ensimmäistä nollapeliä! Molemmat tavoitteet ovat saavutettavissa kovalla työnteolla ja hyvän peliharmonian löytämisellä ja ylläpitämisellä!

Tämän hetkisen informaation perusteella ZSKA saa perjantaiksi hyvän miehistön kasaan. Suurena miinuksena on vain, että ZSKA:n kahdessa viimeisessä ottelussa kapteenina häärännyt Sauli Jalkanen kärsii pelikiellosta, eikä tämän takia pysty pelaamaan perjantaina. Pelikieltonsa ansioista Jalkanen pääsee/joutuu seuraamaan ottelun kentän laidalta valmentajan ja huoltajan roolissa. ZSKA:lla on nyt ensimmäistä kertaa joku koordinoimassa peliä kentän laidalla. Perjantaina saamme selville onko siitä mitään hyötyä!

Perjantaina 12.8. kello 18.00 ZSKA – E-KI Puijo stadionilla


ZSKA Kuopio – HuPa

06/08/2011

ZSKA Kuopio pelasi eilen katastrofaalisen ottelun sateisessa säässä HuPaa vastaan Puijo stadionilla. Ottelussa nähtiin paljon maaleja ja yllättävän monta varoitusta, joista päällimmäisenä jäi mieleen ZSKA:n kapteenin Sauli Jalkasen Suarezmainen käsitorjunta ZSKA:n maaliviivalla ja mieleen jäi myös Erkko Löhösen tämän kauden kolmas keltainen kortti.

Ottelu oli melko tiukkaa vääntöä ottelun ensimmäisen minuutin ajan ja sen jälkeen HuPa meni menojaan. HuPa loi maalintekopaikkoja jatkuvalla syötöllä, joista HuPa teki maalin noin joka toisesta tilanteesta. Ottelu oli HuPalle hyvää maalintekotreeniä ja ZSKA:lle erinomainen muistutus siitä, että ZSKA:n pelaajien tulisi treenata enemmän, jos joukkue mielii pärjätä edes jotenkin Itä-Suomen alimmassa divisioonassa.

ZSKA:lla oli myös muutama omakin maalintekopaikka. Tällä kertaa oman maalitilinsä avaamista pääsi yrittämään monikin pelaaja. Parhaimmat paikat siunaantuivat Harri Kuosmaselle, Olli Partaselle ja Jussi Ruuskaselle. Harmittavasti kukaan ei onnistunut maalinteossa. Edes Ruuskasen yläpesäpommi ei päässyt yllättämään HuPan maalivahtia. Ottelussa ZSKA:n ahkerimpana laukojana kunnostautui Jere Anttinen. Kovasta yrityksestä huolimatta Anttinen ei saanut kasvatettua omaa maalisaldoaan.

HuPa käytti hyödykseen omat maalipaikkansa ja ZSKA tuhri harmittavasti kaikki omat maalipaikkansa. Ottelu päättyi ZSKA:n harmiksi murskaavasti HuPalle peräti 12-0.

ZSKA:lla oli myös välillä maalintekopaikkojen ohella joitakin muitakin hyviä suorituksia. Tässä niistä muutama:

  • Matti Laitisen ja Mika Korhosen hienot sooloharhautukset
  • Thomas Nuutisen mahtava rankkaritorjunta
  • Jere Anttisen puolustuspeli
  • Sauli Jalkasen maalivahdintaidot

  • Perjantaina kotiottelu Puijolla

    03/08/2011

    ZSKA Kuopio kohtaa perjantaina 5.8. kello 20.00 Puijo Stadionilla HuPan. ZSKA:lla on perjantaina hyvät mahdollisuudet kasvattaa omaa pistepottiaan!

    Ensimmäisessä kohtaamisessa HuPa voitti ottelun suurinumeroisesti peräti 10-3. Numeroita selittänee hiukan se, että ZSKA matkasi vierasotteluun ilman vaihtomiehiä ja ottelun tiimellyksessä ZSKA:lta loukkaantui kaksi pelaajaa. HuPa lähtee kumminkin suuren voittonsa ansioista otteluun selvänä ennakkosuosikkina.

    Vierasreissu ei ollut kumminkaan aivan turha. Ottelusta jäi hyvin muistiin HuPan hyökkäys- ja puolustuspeli, jota ZSKA pystyy käyttämään hyödykseen seuraavassa kohtaamisessa. ZSKA pystyi tekemään ensimmäisessä ottelussa peräti kolme maalia HuPan verkkoon, mikä kertoo paljon HuPan haavoittuvuudesta. HuPa räiski ottelussa myös paljon maaleja, joka puoltaa sitä ennustetta, että perjantaina olisi odotettavissa paljon maaleja. Perjantaina saamme selville kumman puolustus vuotaa pahemmin…

    Tuoreimpien tietojen mukaan ZSKA:n miehitys ei tule olemaan perjantaina paras mahdollinen. ZSKA:n miehityksestä tulee puuttumaan muutama tärkeä avainpelaaja, joka voi pahimmassa tapauksessa sekoittaa pakkaa pahasti. Tämän takia ZSKA:n yhteyshenkilö/pelaaja-valmentaja/varakapteeni Sauli Jalkanen joutunee viimeiset päivät miettimään kaljahuuruissa toimivan pelisysteemin, jotta ZSKA pystyy kasvattamaan lisää pistepottiaan.

    Suurin kysymysmerkki on ZSKA:n maalivahtipelissä. ZSKA:n ykkösmaalivahti Mikko Pöyhönen potee vielä SuPan pelaajan karatepotkun jälkiseurauksista ja tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että ZSKA:n ykkösmaalivahti ei kuntoudu vielä perjantaiksi. Hätä ei kumminkaan ole erittäin paha, koska ZSKA pystyy tarvittaessa laittamaan maalilleen kakkosmaalivahtinsa Thomas Nuuttisen tai ZSKA voi käyttää jokerikorttinsa ja laittaa Jussi Ruuskasen vartioimaan ZSKA:n maalia. Kaikki tämä selviää perjantaina!

    Perjantaina 5.8. kello 20.00 ZSKA – HuPa Puijo Stadionilla


    SuPa – ZSKA Kuopio

    28/07/2011

    Tänään pelattiin mielenkiintoinen ottelu Suonenjoen keskuskentällä lämpöisessä säässä. Paikan päälle peliä oli tullut seuraamaan melkein puolet suonenjoen väestöstä. Yleisöä oli paljon, mutta harmittavasti yleisön kannustushuudot puuttuivat.

    Ottelu saatiin käyntiin ja SuPa otti melkein heti vetäjän roolin. Pelin alkuun kumminkin ZSKA sai yllättäen hyvän vastahyökkäyksen, jossa Jere Anttinen pinkaisi laidaltaan lävitse ja syötti helpon pallon Tomi Räsäselle. Räsänen sai heti ottelun alkuun mainion paikan tehdä loistavan ensivaikutelman katsomossa olleille kauniimman sukupuolen edustajille, mutta jännitys iski ja jalat tärisivät kuin nuorella miehellä ensimmäistä kertaa treffeillä. Tilanteesta ei lopulta kehkeytynyt mitään vaarallista.

    SuPa pyöritteli peliä ja sai luotua jatkuvalla syötöllä jonkunlaisia paikkoja. ZSKA sai paikoitellen järjesteltyä omat paikkansa kunnes tapahtui jotakin yllättävää. ZSKA sai vapaapotkun reilusta 20 metristä, jota asteli vetämään Jimi Tuomaala. Tuomaala laittoi erinomaisen keskityspallon, johonka ensimmäisenä väliin pääsi Tomi Räsänen, joka pääsi suistamaan päällään pallon SuPan maalivahdin ylitse maaliin. ZSKA siirtyi pelissä 1-0 johtoon! Maalin jälkeen ensimmäinen puoliaika jatkui SuPan pyörityksessä ja puoliajan lopussa ZSKA oli välillä hätää kärsimässä, mutta tauolle siirryttiin kumminkin ZSKA:n 1-0 johdossa.

    Toisen puoliajan noin puolessa välin pitkän painostuksen jälkeen SuPa sai lopulta tehtyä ottelun avausmaalin. Maalin jälkeen taistelu muuttui kovemmaksi ja pelissä alkoi tapahtua. Aluksi Jimi Tuomaala koki kovia saadessaan puskutilanteesta erittäin kovan tällin päähänsä. Vintti pimeni hetkeksi ja Tuomaala sai kovasta tilanteesta lievän aivotärähdyksen. ZSKA:n harmiksi, hyvin pelannut Tuomaala ei pystynyt enää jatkamaan peliä.

    Tilanteen jälkeen peliä jatkettiin normaalisti, mutta muutamien tilanteiden jälkeen ZSKA:n maalivahti Mikko Pöyhönen sai kokea SuPan kovuuden. Pöyhönen sai SuPan pelaajan nappiksesta suoraan päähänsä, jonka seurauksena Pöyhönen otti lukua useamman minuutin ajan maalinsa edessä. Tapahtuneen tyrmäyksen jälkeen ilmassa oli selkeästi huomattavissa SuPan pelaajien turhautuminen, joka lopulta purkautui SuPan pelaajien epätoivoisena huuteluna. Tilanne oli uusi, jonka jopa allekirjoittanut sai kokea tänään ensimmäistä kertaa pitkän futisuransa aikana. ZSKA:n riemuksi Pöyhönen pystyi vielä jotenkin jatkamaan peliä ja ottelun lopussa Pöyhönen piti vielä joukkuetta pystyssä parilla tärkeällä jalkatorjunnalla!

    Paikoitellen näytti, että ZSKA:n pelaajien kunto loppuu jälleen kesken, mutta hyvällä tsempillä ZSKA sinnitteli ja sai taisteltua hyvällä ilmeellä koko ottelun alusta loppuun asti. Koko ZSKA:n joukkue taisteli loistavasti!

    Ottelun lopussa SuPa pääsi kolisuttamaan kerran jopa tolppaa, mutta sen lähemmäksi ei enää kumpikaan joukkue päässyt omissa yrityksissään. Lopulta ankaran taistelun jälkeen peli päättyi 1-1. Lopputulos maistui hyvin ZSKA:n pelaajille, kun taas monella SuPan pelaajalla oli pelin jälkeen päät painuksissa. Eikä ihme, olihan SuPalla kumminkin paikkoja lähes kymmeneen maaliin.