HarTe – ZSKA Kuopio 1 – 2 ( 1 – 1)

03/08/2012

Prologi

Peto on herännyt. Peto, jonka sisäinen liekki roihuaa kuumempana kuin kesäinen juhannuskokko. Roihu, joka elää voitoista, maaleista, kaksinkamppailuista ja asenteesta. Punamusta peto, joka kaatoi aiemmalla kierroksella Zulimanit murskalukemin 4-1. ZSKA on näyttänyt, ettei se jää lohkonsa heittopussiksi, vaan pystyy haastamaan halutessaan kenet tahansa. Tuokaa tänne Zulimanit, tuokaa HarTe, tuokaa vaikka Real Madrid! ZSKA on täällä!

Esimakua ottelusta saadaan jo ennen aloitusvihellystä: Tuomareiden odotellessa keskiympyrässä ZSKA kokoontuu kentän laidan ja kajauttaa sotahuutonsa. ”Z-S-K-A” kajahtaa kovemmin kuin koskaan! Vastustaja jähmettyy, varikset nousevat säikähtäen oksiltaan aina Maaninkaa myöten, Yaran kaivoksen kalkkivuori siirtyy kymmenen senttiä itään. Puhaltakaa pilliinne, Me olemme valmiit!

Itse ottelu

Voittokantaan päässyt ZSKA Kuopion haki hyville otteilleen jatkoa matkustamalla Siilinjärvelle, missä vastaan asettui HarTe. Ottelun alku oli ZSKA:lta hieman hermostunutta pelaamista, syötöt karkailivat vastustajalle, eikä omaa peliä saatu kunnolla hallintaan. Epävarma alku kostautui ensimmäisen puoliajan puolessa välissä, kun vastustaja pääsi aivan liian vapaasti laukomaan rangaistusalueen rajalta. Sami Stark oli vailla mahdollisuuksia, kun pallo löysi tiensä ZSKA -maalin yläkulmaan.

Lisää kylmää vettä satoi ZSKA:n niskaan, kun HarTe sai hieman kyseenalaisen rangaistuspotkun. Tällä kertaa vastustajaa ei kuitenkaan maalinteko kiinnostanut, sillä veto painui noin kuusi metriä maalin yli.

Epäonnistuneen rangaistuspotkun jälkeen ZSKA sai hyökkäyspelinsä toimimaan. Pitkät syöttökombinaatiot, terävät juoksut linjan taakse ja tehokas prässipeli tuottivat tulosta. Maalipaikkoja siunaantui muun muassa Jussi Ruuskaselle, Jere Anttilalle ja Jani Korhoselle, mutta maalitiliä ei vielä saatu auki. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa painostus tuotti tulosta: Jani Korhonen pääsi katkomaan HarTen puolustuksen avauksen ja lähetti Lari Kujasen läpiajoon. Kujanen ei erehtynyt, vaan pisti pallon hallitusti oikeaan alakulmaan. Puoliajalle lähdettiin 1-1 tasatilanteessa.

Toinen puoliaika alkoi vastustajajoukkueen lievällä pallonhallinnalla. ZSKA ei kuitenkaan hätäillyt, vaan puolusti maltillisesti etenkin Jani Piiraisen mallikkaalla esimerkillä. Kumpikaan joukkue ei pystynyt luomaan kunnollisia maalipaikkoja, joten hätäisimmät katsojat ennakoivat ottelun päättyvän sopuisaan pistejakoon.

ZSKA oli kuitenkin toista mieltä. Jani Korhonen karvasi pallon HarTen puolustukselta ja lähetti keskityksen maalille, jossa koko ottelun pirteästi pelannut Jere Anttinen onnistui kolmen puolustajan estelyistä huolimatta maalinteossa. Pallo hallitusti maalin kattoon ja ZSKA 2-1 –johtoon!

Anttisen maali määritti ottelun lopun käsikirjoituksen: HarTe painaa päälle ja ZSKA puolustaa. Koko joukkueen uhrautuvan puolustuksen, Sami Starkin oivallisten vastaantulojen ja keskikentän rankan työmäärän vuoksi vastustaja saatiin pidettyä kurissa. Jere Anttisella oli varaa hukata vielä yksi läpiajo, mutta vastustajan onnistumatta maalinteossa, oli päätösvihellyksen kajahtaessa taululla edelleen 1-2 –lukemat ZSKA:n hyväksi.

ZSKA:n voitto tarkoittaa pistetilin karttumisen lisäksi myös seuran historian ensimmäistä voittoputkea, kun kahdessa peräkkäisessä ottelussa on napattu täydet pisteet. Hyvään pelivireeseen päässyt ZSKA kohtaa jo tulevana maanantaina viime aikoina ailahtelevasti pelanneen Kuopion Elon.